keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Valkosipuli-rosmariini marinadi kanalle

Tänään innostuin marinoimaan itse kanafileitä! Innostusta edesauttoi se, että mun pääsiäiseksi ostamani rosmariini on yhä hengissä ja IndoorGardenin kasvilampun avulla se vain kasvaa entisestää. Ylimmät oksat ulottuivat jo lähes lamppuun kiinni, joten olihan niille jotain tehtävä!


Kanafileiden marinointi

3 kpl ohuita kanafileitä

Marinadi:
1 dl oliiviöljyä
Puolikkaan sitruunan mehu ja kuori raastettuna (mehua reilu ruokalusikallinen, kuorta reilu teelusikallinen)
3 valkosipulin kynttä murskattuna
Muutama oksa rosmariinia pieneksi pilkottuna
Suolaa
Mustapippuria

Marinadin ainekset sekoitetaan yhteen kulhossa. Sitten joukkoon lisätään kanafileet ja pyöritellään niitä marinadissa. Kaadetaan koko komeus muovipussiin ja jätetään huoneenlämpöön marinoitumaan vähintään puoleksi tunniksi. Mikäli haluaa pidemmän ajan marinoida (esim. yön yli), kannattaa luonnollisesti fileet laittaa jääkaappiin ;)



Annoin kanojen muhia marinadissa reilut kaksi tuntia. Tällä ohjeella kanan makua hallitsi sitruuna. Kuitenkin sopivalla tavalla eikä liian läpitunkevasti. Kanan seurana oli vihersalaattia ja uunissa hieman liian kauan viihtyneitä juureksia: bataattia, punajuurta ja perunaa.

1 kommentti: