tiistai 8. lokakuuta 2013

Mitä tapahtuu jos naiset ja miehet vaihtavat rooleja salilla?

Oletteko jo nähneet tämän videon? The Fip Side esittää millaista salilla olisi, jos naiset ja miehet vaihtaisivat rooleja keskenään.

Kana ja currydippi

Ostin toissapäivänä kilon turkkilaista jogurttia falafelien kastikepohjaksi, sillä kaupassa ei sen pienempiä myyntipakkauksia ollut tarjolla. Kahden henkilön falafel-kastikkeeseen ei ihan kiloa jogurttia hurahtanut, joten nyt täytyy keksiä käyttöä tuolle lopulle. Mielestäni tämä on varsin terveellinen verso dipiksi. Voisi toimia myös raakojen vihannesten dippailussa!

Currydippi

1 dl turkkilaista jogurttia
2,5 tl curryjauhetta
0,25 tl suolaa
hieman väkevää sinappia

Sekoita kaikki dipin ainekset keskenään sekaisin ja anna maustua jääkaapissa sillä aikaa kun paistat kanasuikaleet. Itse käytin kanan rintafilettä, josta leikkasin suikaleita. Näin sain hieman suurempia dippailtavia paloja kuin käyttämällä valmiita suikaleita. 


Vaellusmietteitä ♥

Vaikka ilmojen kylmeneminen ei ainakaan minussa herätä minkäänlaista innostusta, on syksyssä silti sitä jotakin! Mulle nimittäin iskee poikkeuksetta joka syksy vaelluskuume. Kun lehdet alkavat tippua puista ja tuuli puhaltaa pyörteitään, alkaa vaellusjalkaa väistämättä vipattaa. Tosi hassu juttu, sillä kesäisin ei vaeltaminen ole tullut juuri mieleenkään. Olen käynyt nyt kolmena edellissyksynä vaeltamassa. Ensimmäisen kerran kävin ystäväni kanssa kiertämässä Karhunkierroksen. Aikaa meillä taisi silloin tähän 80 km lenkkiin kulua nelisen päivää. Kävely on vaan niin huimasti raskaampaa, kun kantaa kaikkia reissun aikana tarvittavia kamppeita mukana!

Ihana, syksyinen aamu luonnonhelmassa

Teltta on yrittänyt joka kerralla tulla reissuun mukaan, mutta ei ole vielä kertaakaan päässyt. Ensimmäisellä kerralla, viime hetken pakkauksia auton vieressä tehdessämme unohdimme kokonaan, että teltan pitäisi vielä mahtua jommankumman reppuun. Vasta kun olimme änkeneet rinkat täyteen eväitä ja sadevarusteita, tajusimme että eihän telttaa ole vielä pakattu ollenkaan! Karhunkierroksen varrella on monta autiotupaa, joihin voi mennä yöpymään ilman mitään varaamista tai maksua, joten päätimme rinkkojen vähäisen tilavuuden vuoksi käyttää niitä ja laavuja nukkumispaikkoina teltan sijaan.

Lastenruokapurkki toimii hyvin retkikynttilänä suljettavan kannen ansiosta!
Toisella syksyisellä vaellusreissulla olimme samaisen ystäväni kanssa Salamajärven kansallispuistossa Kokkolan lähettyvillä. Tätä reissua eivät kyllä liian hyvät säät hellineet! Ensimmäinen yö meni hyvin autiotuvassa, mutta toinen yö... Huh! Toisen yön nukuimme laavussa. Emme itseasiassa tavanneet muita ihmisiä kuin kaksi metsänhoitajaa, jotka olivat tulleet tarkastamaan vaellusreitillä olevan kaivon vettä. He olivat hauskaa seuraa ja kertoivat, ettei sillä laavulla - johon olimme menossa - ole ollenkaan puita lämmikkeeksi. Luulimme tietysti heidän vitsailevan kustannuksellamme - kovin läppää heittävällä tuulella kun olivat. Eipä se sitten ollutkaan vitsi. Kuusen alimmat, kuivuneet oksat yleensä syttyvät helposti, mutta meidän erätaidoillamme ja läpimärässä metsässä, emme onnistuneet edes niitä sytyttämään. Nukuimme muutaman tunnin laavussa hytisten. Ulkona satoi räntää ja lämpötila laski nollan huonommalle puolelle. Aamuviideltä päätimme lähteä takaisin kotiin. Sen koommin emme muuten olekaan tämän ystäväni kanssa käyneet vaelluksella :D

Syttynyt nuotiotuli ja joen ylityksessä kastuneet kengät

Viime syksynä suuntasimme Nuuksion kansallispuistoon poikaystäväni kanssa. Tällekään reissulle teltta ei päässyt mukaan, vaan se odotti uskollisena auton takalaatikossa koko reissun ajan :) Reissuun pääsimme lähtemään vasta pimeän tullen, joten otsalamput päässä lähdimme matkaan. Onneksi ensimmäiseksi yöksi olimme varautuneet katsomalla kartasta autiotuvan, jossa yöpyminen kävisi mukavasti. Lähestyessämme autiotupaa korviimme kantautuva bassojumputus kuitenkin karisti sisämajoitusmietteet haaveen tasolle. Joku oli ilmeisesti unohtanut kansallispuiston portin auki ja nukkumamaikka oli vallattu vähän muihin tarkoituksiin. Meillä oli riippumatto mukana, joten menimme läheiselle nuotiopaikalle ja viritimme riippumaton nuotiopaikan puuvajaan. Ilmastoinnissa ei ainakaan ollut valittamista, sillä puuvajan seinälaudoissa oli ainakin kymmenen sentin raot. Toinen yö meni suunnitelmien mukaisesti laavussa ja suppilovahverosaalis reissusta oli valtaisa!

Suppilovahverosatoa viime syksyltä :)

Mutta miten pääsinkään tähän vaellusasiaan! Löysin pari viikkoa sitten Kangasalan kirppiskeskuksesta upouuden, paketissa olevan Trangian kahvipannun kolmella eurolla :) Heti aloin tietysti puhumaan ystävääni mukaan syksyiselle vaellusreissulle ;) Nyt on oikein hyvä syykin lähteä vaeltamaan, hyvät pannukahvit nimittäin!


Vaeltaminen on niin ihanaa puuhaa - ei tarvitse miettiä kuin ruokaa ja nukkumista kävelyn ohella ♥ 

Onko lukijoissa muita vaellukseen hurahtaneita?

maanantai 7. lokakuuta 2013

Falafel ja minttu-jogurttikastike

En ole mikään mestari kasvisruokien tekemisessä, mutta rohkaistun kokeilemaan, kun Pirkka-lehden syyskuussa oli niin herkullisen näköinen falafel-resepti. Alkuperäisen reseptin löytää myös netistä lehden lisäksi täältä. Muokkasin reseptiä hieman oman mieltymyksen ja sen mukaan, mitä mun keittiöstä sattui löytymään.

Falafel ja minttu-jogurttikastike

Minttu-jogurttikastike

200 g turkkilaista jogurttia
2 tl hunajaa
1 tl kuivattua minttua
puolikkaan sitruunan mehu
0,5 tl suolaa

Kannattaa aloittaa kastikkeen valmistuksella, sillä sen on hyvä antaa hetken maustua jääkaapissa. Sekoita ensin kaikki muut ainekset paitsi turkkilainen jogurtti keskenään, jotta kastikkeesta tulisi mahdollisimman tasainen. Lisää lopuksi turkkilainen jogurtti ja anna maustua jääkaapissa hetkisen.

Falafel-pullat

1 purkki kikherneitä
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 muna
1,5 dl persiljaa
1 dl korppujauhoja
puolikkaan sitruunan mehu
0,5 tl suolaa

Sekoita kaikki ainekset keskenään blenderissä tai sauvasekoittimella. Yritin ensin sekoittaa ainekset blenderissä, mutta ainakaan mun blenderi ei tykännyt silputa näin vähän nestettä sisältävää massaa, joten sauvasekoitin pääsi hommiin. Pyörittele taikinasta pieniä palloja ja paista miedolla lämmöllä paistinpannulla.






Ruoalla ei saa leikkiä, mutta kai vähän torneja saa rakentaa?



No nyt vasta huomaan, että ompas aneemisen pieni annos mulla! Mutta kipeenä ei vaan ihan niin hyvin ruoka maistu kuin terveenä ja reippailevana.


 
Helppoa, edullista, terveellistä ja herkullista! Tämä kuulema pääsee sille listalle, jota voi tarjota jos tulee ystäviä kylään. Eli kamuseni, TERVETULOA! ♥

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Poskiontelotulehdus

"Poskiontelotulehdus molemmissa poskissa." Sellainen oli lääkärin toteamus, kun vihdoin ja viimein raahauduin lääkärille. Poskiontelotulehdus tuli ilmeisesti ensimmäisen flunssan jälkitautina. 1,5 viikkoa sitten sairastuin ensimmäisen kerran ja luulin parantuneeni viikonlopun aikana. Viime keskiviikkona nousi sitten taas kuume. Vaikka sitä on iät ajat sanottu, että pitää parannella kunnolla flunssasta, niin jotenkin sitä kuitenkin yliarvioi omat kykynsä parantua. Lääkkeiksi sain antibiootteja ja duacteja eli nenäröörejä avaavia lääkkeitä. Duact antaa muuten positiivisen näytteen doping-testissä...ei sillä että itselläni olisi tällä hetkellä heidän palveluistaa pelkoa ;) Mutta kilpaileville flunssailijoille tiedoksi!

Siellä sitä itseään on! Kuva täältä

Ilahduin juuri, kun huomasin Finrexin paketissa olevan vielä yhden pussin verran juomaa jäljellä Laitoin sitten kahvikoneesta vettä valumaan kupin pohjalla odottavan Finrexinin päälle. Kahvikoneessa sattui vaan olemaan kahvikapseli edellisen kahvittelun jäljiltä. Voin kertoa, että Finrexin-kahvi -sekoitus ei ole hyvää. Siispä uuden lämpimän juoman metsästykseen. Mitään muuta kuumaksi "mehuksi" ei löytynyt, joten kokeilin kuumaa Gatoradea - ja on tooooosi hyvää! (Tällä kerralla muistin poistaa kahvikapselin.) Loppu sairastelun ajan juon satavarmasti tätä!


Tilasin muuten netistä Niken Flyknitit. Pohdin sinisen ja pinkin värin välillä, mutta Stadiumissa sattui olemaan -25 % kamppis, eikä naisten versiota ollut ollenkaan sinistä tarjolla, joten päätös oli lopulta helppo. Muuten kaikki hyvin tilauksen kanssa, mutta laitoin toimituspaikaksi Lempäälässä sijaitsevan Ideaparkin (???!!). Mun piti ilmeisesti laittaa Koskikeskuksen kauppa noutopaikaksi (joka siis on tossa Tampereen keskustassa), mutta innoissani merkkasin väärän paikan.* Mulla ei ole tällä hetkellä autoa käytössä, mutta toivotaan että paranen pian eivätkä tiet vielä hetkeen jäädy, jotta pääsen pyörällä hakemaan kenkut kotiin :) Sen siitä saa, kun säästää toimituskuluissa eikä ota toimitusta lähimpään postiin :D

*Edit: Sain Stadiumilta kommentin, että Stadiumilta saa toimituksen veloituksetta lähimpään Matkahuollon Mypack-noutopisteeseen tilauksen ollessa yli 50€ arvoinen!!! :)

Tässä nämä Nike Flyknitit. Kuva täältä



Sellaista täällä. Sairastelkaa kaikki kipeenä olevat rauhassa kunnolla terveeksi, jottei mitään pahempia jälkitauteja tule! ♥

torstai 3. lokakuuta 2013

Oikein kunnon syysflunssa

Hei ulkomaailma! Mä olen ollut tänään tasan viikon ja yhden päivän flunssassa. Mitä ihmettä?!? Ala-asteen jälkeen en ole ollut näin pitkään flunssassa. Arkipäiväni flunssassa alkaa yleensä sängyn pohjalla, iltapäivällä siirryn sohvan nurkkaan ja illalla palaan takaisin sängyn pohjalle. Tosi jännittävää!

Sängyn pohja
Sohvan nurkka
Nenän tukkoisuutta yritin aluksi parantaa luomukeinoin. Valkosipulia suuhun ja yksi viipale nenän alle nukkumaan mennessä - eipä auttanut! Apteekkiin ja vahvemmat konstit käyttöön. En ole ikinä käyttänyt nenäsumutteita...wonder why?! Siis ihan paras apu tukkoiseen nenään. Aika tuhtia kamaa ja taitaa olla myös kiellettyjen aineiden listalla antidoping-sivuilla, mutta siihen mennessä kun saan itseni treenattua siihen kuntoon, että mua testataan, on vaikuttavat aineet varmasti jo kaikonnut mun kropasta :D Mut on muuten kerran testattu doping-testissä! Sain kultaiset kengännauhat eli puhdas olin :)


Olo on niin väsynyt, etten ole saanut mitään järkevää aikaiseksi. Onneksi on Jenna Marbles, joka on kovasti viihdyttänyt mua Youtubessa! Tästä vähän vinkkiä siihen miten dietin ei kuuluisi mennä, mutta miten se varmasti aika usein menee... Toisin sanoen: kuulostaa kyllä aika tutulta :D