sunnuntai 13. elokuuta 2017

Sellerikeitto

Pilvisen kesäsunnuntain piristykseksi tein sellerikeiton värikkäällä salaatilla. Ohje on mukailtu Kotilieden ohjeesta sen mukaisesti mitä jääkaapista löytyi. Jätin myös kaiken eläinperäisen pois eli tämä on täysin vegaani resepti. Mausta tuli aika tuhdin sellerinen, joten kaveriksi joku maukas leipä olisi ollut bueno.


Raaka-aineet


- Pari sipulia (mulla oli puolikas punasipuli ja salottisipuli)
- 2 kynttä valkosipulia
- Kolme perunaa
- Isohko mukulaselleri
- Kaksi kasvisliemikuutiota
- Noin 8 dl vettä 
- Oliiviöljyä
- Valkopippuria
- Suolaa
- Persiljaa koristeeksi


Ohje


Pilko sipulit ja valkosipuli pieniksi paloiksi ja kuullota öljyssä kattilassa. Pilko kuoritut selleri ja peruna ja lisää kattilaan. Lisää esikuumennettu vesi (kiehautin vedenkeittimellä) ja kasvisliemikuutiot kattilaan ja anna kiehua niin pitkään, että kaikki on sopivan pehmeitä (noin 15-20 min).

Kun sellerit ja perunat ovat kypsyneet, sekoita soseeksi joko sauvasekoittimella tai blenderissä. Mausta valkopippurilla ja tarvittaessa suolalla. Koristele annokset lorauksella oliiviöljyä sekä muutamalla persiljan nupulla.


Sellerikeitto sai hyväksynnän jopa S:ltä, joka muuten hurmasi mut kertomalla pitävänsä kasvisruoista. Nykyään mä olen kuitenkin meidän taloudessa se, joka kurottelee kasvisruokien perään. 

Nopea, helppo ja maukas; suosittelen kokeilemaan!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti