tiistai 14. marraskuuta 2017

Marché Monge


Viime sunnuntaina ihan sattumalta päädyin markkinoille. Hieman pyykkien raahaamisesta kyllästyneenä raahauduin raahauduin kahden Ikea-kassin kanssa reilun kilometrin päähän pyykkituvalle pesemään pyykkiä. Päätin käydä reippaalla kävelyllä pyykin pyöriessä koneessa. Ihan yllättäen tömähdin markkinoille, joilla kuhisi ihmisiä kuin muurahaiskeossa.



Markkinat on nimeltään Marché Monge ja ilmeisesti hyvin vanhan perinteen markkinat. Kävin nopeasti käpi kaikki kojut, ja päädyin siihen, että pisimmän jonon vihanneskoju oli se edullisin, joten asetuin itsekin jonon päähän. Vaikka jono näytti pitkältä, en jonottanut kuin kymmenisen minuuttia ennen kuin pääsin itse tilaamaan. Jännitin vähän, että miten saan sanottua kaiken mitä haluan tilata ja mitä teen, kun mulla ei ole kauppakassia, kun kaikille muilla oli sellainen mukana. Ensimmäinen tyyppi ei puhunut englantia, mutta hän ystävällisesti pyysi kollegansa paikalle. Lisäksi sain vanhan hedelmäkorin mukaan, kun mulla ei ollut omaa kassia. Loppu hyvin kaikki hyvin.


Vihannesten lisäksi ostin kukkia kotia koristamaan. Ja seuraavana päivänä oli ojentajat kipeinä ostosten ja pyykkien kantamisesta :D Salikortin ostaminen ei siis ollut turhajuttu, nämä spagetit tarvitsee treeniä.


Viikonloppuna ostin myös uusia työvaatteita! Huomaa taustalla oleva oranssi sohva, jonka peitteeksi ostin jo Ruotsissa Ikeasta valkoisen päiväpeitteen oranssilta väriltä suojaamaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti