tiistai 10. joulukuuta 2019

Polkujuoksua dyyneillä Hollannissa

Näen Euroopan suurimman sataman nosturit. Olen onneni kukkuloilla. 11 km takana, 4 km jäljellä. Tätä reittiä monen tilaamat paketit saapuvat perille, ja niin saavun minäkin. Takana on vuosi yhdeksänkymmenen asteen kulmassa piiskovaa sadetta, hellettä lokakuussa, uusia kollegoja, verotuksen ihmettelyä, haasteita ja sitä hollanninkielen opiskelua. 

Alkumatkasta tuntui että hyvin menee. Miten nuo muut juoksee noin hiljaa.
Hyvinhän tässä pysyy mukana ja vielä muutamien ohikin pääsee hipsuttamaan.

Kahden kilometrin jälkeen alkaa tuntua että katson ainoastaan edelläni juoksevan punaisia salomoneja.
Aika sporttisen näköinen kaveri. Jos hänen perässään pysyn, niin hyvin menee.

Alamäki. Miksi ihmiset jarruttaa alamäessä?
Annan mennä painovoimalla mäkeä alas. Ei tunnu missään.

Ylämäki. Olisi pitänyt treenata edes joskus ylämäkeä. Ei vihata sitä niin paljon.
Samat tyypit, jotka alamäessä ohitin, kipittävät eteen mäessä.

Viisi kilometriä. Milloin tää loppuu? Olenkohan sittenkin joutunut ajatuksissani 29 kilometrin matkalle.
Onneksi on puhelin mukana. Voin soittaa poikaystävän hakemaan.

Kahdeksan kilometriä. Jess! Olen puolessa välissä!
Kyllä tämä tästä. Hyvin jaksaa!

Kymmenen kilometrin kohdalla tuntuu, että energiaa riittää.
Selkiä tulee vastaan. Hyvin menee.

Mitä ihmettä? Enää yksi kilometri jäljellä. Energiaa riittää, kaikki peliin.
Selkiä tulee satelemalla vastaan. Ihanaa!

Maalissa! Hernekeittoa naamaan! Elämä on huipussaan!
Jotta tähän endorfiinihumalaan olen saanut päästä, olen muutamat kerrat jättänyt polkujuoksukisakutsut käyttämättä, ollut expattina vuoden Hollannissa ja opiskellut sitä hollanninkieltä.

Tapahtuman nimi on Voorne´s Duil Trail, joka viime sunnuntaina juostiin seitsemännen kerran. Osallistuin 15 km matkalle. Matkalle, jota en ole koskaan ikinä yhtämatkaa aikaisemmin juossut.

Suunnistajataustalla tuntuu hassunhauskalta lähteä metsään juoksentelemaan ilman karttaa. Ja vielä maksaa siitä. Onneksi sosiaalinen paine pakotti minut vihdoin metsään, ilman karttaa ja lystistä maksamaan.

Viimeisin pitkä kisa oli Roparun, jossa juoksin 65 km. Mutta tämä matka ei ollut putkeen vaan välissä saatiin lepäillä ja yrittää saada unensilmästä kiinni kun puolet joukkueesta suoritti juoksutehtävää.

1h30min / 14,83km / avg 167bpm