tiistai 16. tammikuuta 2018

Madridin lenkkipolut - Dehesa de la Villa


Mulla oli viime sunnuntaina iltapäivälento takaisin Pariisiin, joten ihan hirveästi aikaa ei ollut sunnuntaina hengailla Madridin kujilla. Lähdin sunnuntai-aamuna heti herättyäni lenkille, juoksin rennosti noin tunnin. Sää oli mitä parhain. Juoksin mun hotellilta Dehesa de la Villa puistoon. Autenttisia katuja, taloa ja leikkipuistoja. Niistä on Madridin laitamat tehty.


Dehesa de la Villa on jo ihan näkemisen arvoinen näiden puiden takia. Dehesa de la Villa puisto on näköjään saanut Tripadvisorissa jopa 4,5 tähteä. Turistin näköistä porukkaa ei paikalla kyllä näkynyt, ainoastaan paikallisen oloisia koiranulkoiluttajia.






Juoksentelin yhteensä noin 6 km matkan kunnes oli aika lähteä hotellille suihkuun ja pakkaamaan tavarat. Madrid - kohtelit minua oikein hyvin - toivottavasti tavataan pian ♡

maanantai 15. tammikuuta 2018

Jalkatreeni GIF-kuvina!

Tästä treenistä on tullut mun lemppari täällä Ranskassa. Lyhyt, tehokas ja tuntuu seuraavana päivänä ihanasti juuri siellä missä pitää. Aikaa tähän treeniin ei mene kuin 40 minuuttia.

Alkuun lämmittelen aina oikein kunnolla. Ainakin 10 minuuttia pyöräilyä tai juoksua ja sitten vielä vähintään 5 minuuttia kyykkyjä ilman painoja. Oikein kunnot alkuälämmöt ettei lihaksille vaan satu mitään! Tällä kerralla innostuin pyöräilemään ennen varsinaista treeniä jopa 30 minuuttia - varmaan mun ennätys sisäpyöräilyssä (jos ei spinningiä lasketa).

1. Takakyykky 15 toistoa x 3 sarjaa


2. Yhden jalan smith kyykyt 10 toistoa x 3 sarjaa



3. Pakarat loitontajalaittessa väärinpäin istuen 10 toistoa x 3 sarjaa


Loistavaa treeniviikkoa! :)

lauantai 13. tammikuuta 2018

Lauantai Madridissa

Kävin tänään 2,5 h powerwalkilla. Asun nyt Holiday Inn Barneaussa Madridissa. Torstai-aamuna lensin aamulennolla tänne, meillä oli töitä täällä to-pe ja jäin tänne myös nyt näin viikonlopuksi. Eilen olin ihan umpiväsynyt töiden jälkeen. Kävin shoppailemassa töiden jälkeen Massimo Duttilla (mikä on mun ihan lemppari tällä hetkellä – niin paljon Euroopassa valmistettuja, ihania vaatteita!) ja suurin piirtein sen jälkeen olinkin jo sängyssä nukkumassa. En kuitenkaan jaksanut syödä päivällistä, joten heräsin yöllä nälkäisenä ja olin KOLME tuntia hereillä. Googlasin kaikki mahdolliset, lähellä olevat paikat, mutta mikään ei ollut auki 03:00 aikaan yöllä. Ei edes hotellin room service, joka oli sulkeutunut jo klo 11:30 eikä edes burgerkingi, joka sekin oli mennyt kiinni jo 01:30. Onneksi nukahdi siinä neljän jälkeen uudestaan ja sain nukuttua ihan sinne 09:40 saakka.







Aamulla olikin sitten ihan hirmuine nälkä ja tajusin, että mun hotellin hintaan ei kuulu aamiaista. Onneksi aamiaisen sai ostettua kuitenkin alakerrasta. Söin kuin hullu, juttelin naapuripöydässä istuvien, norjalaisten futisturistien kanssa ja olin sen jälken kuin uusi ihminen!



Lähdin puolenpäivän aikaan powerwalkille kohteena El Retiro puisto, jota mulle mun tämän hetkinen espanjalainen pomo suositteli. Oikein mukava puisto. Puistossa oli vaikka kuinka paljon lenkkeilijöitä – taitaa olla Madridin the juoksupaikka. Kuitenkin puolivälissä puistoa alkoi sataa. Ja ei mitenkään ihan vähän, vaan ihan kunnolla. Madridissa on kuulemma ollut pitkään ihan liian kuivaa ja vettä ollaan jopa jouduttu säännöstelemään sen riittämiseksi kaikille. Noniin. Kun minä ensimmäistä kertaa ikinä matkustan Espanjan mantereelle (saarilla olen ollut monta kertaa, mutta en ikinä mantereella), niin tokihan täällä sataa :D



Ajauduin jotenkin Niken Factory Storeen sateen jatkuessa ja ostin alessa olevat Nike Freet.



Sitten kävin ruokakaupassa ja vielä Oysholla, josta ostin ihania treenivaatteita.



Nyt olen takaisin hotellilla ja lataan puhelinta. Mä nimittäin unohdin mun laturin Pariisin kotiin, mutta onneksi sain hotellin respasta lainattua laturin. Illalla ajattelin käydä vielä taidemuseossa ja syömässä cityssä. Toivottavasti hyvän syömisen jälkeen nukun koko yön hyvin.



IHANAA VIIKONLOPPUA!

tiistai 9. tammikuuta 2018

Porkkanakeitto appelsiinilinsseillä (vegaani)

Ja vielä jatketaan Ylva Bergkvistin kirjan "Vego på 30 minuter" reseptillä. Nämä vaan onnistuu joka ikinen kerta tähän mennessä! Tällä kertaa tein porkkanakeiton, joka sopii kylmiin talvikeleihin kuin nenä päähän.



Porkkanakeitto appelsiinilinsseillä

Raaka-aineet

Keitto:
1 kg porkkanoita
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
noin 50 g inkivääriä
1 kasvisliemikuutio
1 tl kuminaa jauhettuna
1 tl korianteria jauhettuna
1 l vettä
suolaa

Linssikuorrute:
1 dl linssejä
1 ruukku korianteria
1 kevätsipuli
0,5 appelsiinin mehu
1 tl chilipaloja (jos haluaa tulista)
1 tl kuminaa jauhettuna
suolaa

Koristeeksi ja mauksi:
oliiviöljyä
vegaanista jogurttia (mulla oli lupiinijogurttia)
tuoretta korianteria
kevätsipulia

Ohje:

1. Kuori ja pilko porkkanat. Kuori myös sipuli ja valkosipulit ja pilko ne pieniksi paloiksi.

2. Kuori inkivääri ja raasta se. Purista inkivääristä mehut ja ota ne talteen. Heitä kuiva inkivääripallo biojätteeseen.

3. Kuullota sipuli ja valkosipuli isossa kattilassa. Lisää sitten mausteet, paista parisen minuuttia. Lisää vesi, kasvisliemikuutio, inkiväärimehu ja porkkanat. Keitä noin 15 minuuttia.

4. Keitä (/ lämmitä esikeitetyt) linssit suolalla maustetussa vedessä. 


5. Silppua korianteri ja pilko kevätsipuli hienoksi. Sekoita muiden appelsiinimarinadin ainesten joukkoon. Mausta suolalla.


6. Sekoita porkkanakeitto hienoksi tehosekoittimessa, monitoimikoneessa tai sauvasekoittimella ja mausta tarvittaessa suolalla.

7. Asettele keitto lautasille, kuorruta linssiseoksella ja koristele jogurtilla, korianterilla, oliiviöljyllä ja kevätsipulilla. Voilá!

maanantai 8. tammikuuta 2018

Geelikynnet kynsilakalla

Yritin googlata miten kynsilakalla saisi tehtyä geelikynsien näköiset kynnet. Mulla on ollut muutaman kerran geelikynnet, mutta valitettavasti ne ei mulla ikinä ole pysyneet hyvin. Kerran kokeilin akryylikynsiä ja ne pysyi ihan superhyvin! Kuitenkaan mua ei ihan hirveästi kiinnosta sijoittaa sataa euroa kuukaudessa kynsiin. Nopsalla googlettelulla en löytänyt yhtään artikkelia "geeli"kynsien tekemisestä kynsilakalla, joten otin ohjat omiin käsiini. Ostin pari kivan väristä kynsilakkaa ja Seche Viten "geeli"päällyslakan.


Ihan näin alkuun jouduin kertomaan, että jos omilla kynsillä tahtoo edes yhtään sinnepäin näköisiä kynsiä, on niitä kynsiä ensin kasvatettava ainakin se pari kuukautta. Mulla oli ongelmana juuri ennen Ranskaan lähtöä kynsilakan repiminen, joten kynnet olivat todellakin sen näköiset. Pariisissa olen ollut ihan ilman kynsilakkaa ja kynnet hupshuijaa ovatkin kasvaneet melko hyvin vaikka itse sanonkin. Eli numero yksi, kärsivällisyyttä parin kuukauden ajan ;)


Mulla on ollut kasvatuksen apuna nyt parin viikon ajan Mavalan Miracle Nais lakka, joka tosiaankin (ihan itse kaupasta ostettuna) vahvistaa ja kovettaa kynsiä oikein hyvin. Tämän lakan jälkeen laitoin tavallista, värillistä kynsilakkaa muutaman kerroksen. Normaalia lakkaa kannattaa ihan ensimmäiseksi sutia ainoastaan kynsien kärkiin - näin helposti kynsien kärjistä lohkeilevat palaset on turvattuina yhden superkerroksen väliin ;)


Samalla voi hyvin sutia myös kynsien päädyt ja hieman kynnen alle jäävää osaa lakalla, jotta lakkaus varmasti pysyisin mahdollisimman pitkään paikallaan.


Lopuksi sudin Seche Viten Gel Effect Top Coatia. Tämän kynsilakan ohjeessa sanotaan, että sitä tulisi levittää hyvin kuivuneen kynsilakkakerroksen päälle paksu kerros. Okei, se pätee, että kynsilakan tulee olla hyvin kuivunut. Mutta että paksu. No way ainakaan jos multa kysytään. Kokeilin nimittäin eilen lakata ihan sellaisen kerroksen kuin pensselissä tulee ihan mitään kynsilakkapurkin kaulaan siistimistä. Mutta ei. Sain ainoastaan kynnet, jotka meni ihan ruttuun mihin tahansa koskemisesta, vaikka lakka oli kuivunut yön yli nukkuessani.


Tänään laitoin kolme ohutta kerrosta, aina välissä kuivuen, ja voilá! Eivät nämä ihan hirveästi häviä ihka-aidoille geelikynsille, eihän? Mikä kiilto ainakin

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Lomani Pohjoismaissa

Te, jotka olette jo ihan kyllästyneet joulun ja uuden vuoden aikaan, skipatkaa tämä postaus :D Mutta. Voisinpa mä kääntää kelloa ajassa kaksi viikkoa taaksepäin. Mulla on nimittäin ollut maailman paras loma Pohjoismaissa. Kiitos ihana S, perhe ja ystävät ♡ Yritin kovasti ottaa myös aurinkoa lomalla, vaikka sää ei ehkä ollut ihan se ihan otollisin täydellistä brunaa toivoessa.


Loma alkoi matkalla Pariisista Västeråsiin. Lensin Finnairilla Helsingin kautta. Voin kovin pahoin Helsingin lennolla ja sain mitä ihaninta apua ja tukea huonossa olossani Finnairin henkilökunnalta. Kiitos Finnair 

Perjantaina S:llä oli asunnon näyttö, joten jouduin karkaamaan kotoa. Kävelin ihanassa pakkassäässä aamupäivällä Vallbyn kahvilaan (Systrarna på Gaggeska gården) ja nautin ihanan suodatinkahvin. Musta on tullut Pariisissa hyvän suodatinkahvin rakastaja. Siellä ei saa mistään muualta kuin Starbucksista hyvää suodatinkahvia. Mun saksalainen kollega on ihan kauhuissaan kun maksan 3 euroa suodatinkahvista Starbucksissa, mutta mulle se on luksusta. Palkka oli juuri tullut, joten käytin aikani ostamalla osakkeita ja tutkimalla instagramin innostavaa maailmaa.

Perjantai-iltana käytiin S:n vanhempien luona syömässä riisipuuroa. Lauantaina hengattiin kotona, pakkasin viimeiset joululahjat ja illalla nautittiin ruotsalainen joulupäivällinen, jonka perään S kovasti haikaili. Ruotsalainen jouluruoka poikkeaa suomalaisesta siinä, että ruotsalaisessa jouluruoassa ei ole ollenkaan laatikoita, mutta sen sijaan prinssinakit ja lihapullat näyttelevät suurta roolia.


Ruokajuomaksi maistelimme ruotsalaisia Jouluoluita. Voittaja on ehdottomasti Västeråsin ihkaoma Jouluolut!


Jouluaattoaamuna lensimme Suomeen ja vietimme ihanimman jouluaaton mun vanhempien luona Espoossa. 
Meidän perheellähän ei ole mitään jouluperinteitä (kröhöm), mutta lahjoja avatessa Äiti halusi juuri sen levyn soimaan, jota aina kuuntelemme lahjoja avatessa. Eli kuten rivien välistä voi lukea, meillä on nykyään hyvin tarkat jouluperinteet ;) Aamu alkaa pitkään nukkumisella (jos on jo valmiiksi kotona Espoossa, me Ruotsista tulijat heräsimme klo 07.00..). Meillä aamu alkaa puolen päivän aikaan Joulurauhan julistuksella ja sen jälkeen syömme riisipuurobrunssin. Jossakin vaiheessa käymme aina Joulukirkossa (Espoon tuomiokirkko) ja Joulusauna kuuluu myös perinteisiimme. Illalla syömme päivällisen, jonka jälkeen avaamme lahjat. Meillä ei tänä vuonna ollut ollenkaan kinkkua, vaan ihanasti luonnossa vapaana juosseen hirven paisti.


Mun jouluherkut suomalaisessa pyödässä on ehdottomasti laatikot ja rosolli (meillä täysin vegaani eli sillitön, ja myös perunaton)!



Joulupäivänä käymme aina suunnistusseuramme järjestämässä Joulupäivän yösuunnistuksessa (JPYS). Valitsimme tällä kerralla lyhyen radan (3 km) ja juoksimme sen yhdessä S:n kanssa. JPYS:ssä on aina ideana jekkuilla. Siis ratamestarin puolesta. Tällä kerralla ulkoiluteitä oli osittain poistettu kartasta, osittain ulkoiluteitä oli liikutettu kartassa pohjoiseen päin. Ja näitä jekkuja emme tietenkään etukäteen tienneet. Etenkin viimeisen rastin haussa tämä temppu osoittui ikäväksi. Haimme rastia ulkoilutien "sisäpuolelta", josta pieni kukkula oli pitänyt löytyä. Paikalla oli kuitenkin suo ja siellä jalat märkinä etsimme, kunnes tajusimme, että hei, ulkoiluteitä on siirretty!

Loma jatkui kotona saunoessa ja meillä lomalla olleen koiran kanssa lenkkeillessä ja suunnistaessa. Käväisimme myös ekstemporee, yhden yön reissulla Oulussa. Oulussa oli kunnon unelmainen Joulusää. -11 C ja lunta. Ahh.



Vegaani ja gluteeniton tortillaherkku Oulussa. Mums!


Uuden vuoden vietimme lukioystävieni kanssa Hangossa. Söimme hyvin, joimme riittävästi skumppaa ja laskimme lasten liukumäkeä. Mukana oli myös hyvän ystäväni ihana 6 kk ikäinen jättiläispuudeli.


Järki älä jätä. Jos tulet Suomeen talvella lomalle, ota pipo mukaan. Mulla ei sitä ollut, mutta onneksi Hangossa oli melkein ihan mua odottamassa punainen villapipo, joka lämmitti hyvin lasten liukumäessä.


Uuden vuoden päivänä käytiin pitkällä koirakävelyllä Hangon Joulupolulla. Hieman mutaista käveltävää, mutta meren kauniissa maisemissa ei siitäkään voinut valittaa.


Hangossa kukki myös orvokit!


Kotimatkalla kävimme Fiskarsissa. Eipä näkynyt muita turisteja räntäsateessa :D Ihania jouluvalaistuksia mm. tämä ihana hevonen!!!


Suomesta ostin myös Hawaijilla tuotettua spirulinaa. Tuoksuu ihan samalta kuin meidän akvaariokalojen ruoka! Mumsmums...

Jatkoimme vuoden alussa lomaa matkustamalla takaisin Ruotsiin ja Västeråsiin. S on ollut töissä päivisin, mä olen lähinnä hiihtänyt ja ollut kotona. Ihanaa. Lomalla pitäisi tosiaankin aina varata aikaa vaan kotona hengailuun ihan lähes sinne tylsistymiseen saakka.


Västeråsista löytyy ehkä maailman söpöimmät, sydämenmuotoiset jouluvalot ♡


PS. Täytin lomalla 29 vuotta. Syksyllä muistelin, että olisi ollut jo kolmekymppisten aika, mutta ehei! Vielä vuosi alle kolmekymppisenä!