Lähetin sähköpostia paikalliselle suunnistusseuralle jo ennen kuin saavuin Pariisiin. He toivottivat mut lämpimästä tervetulleeksi ja tänään oli aika osallistua mun ensimmäisiin suunnistustreeneihin Pariisissa. Väliaikainen kotiseurani on siis mikäpä muu kuin Paris Orientation Raid!
Mulla oli suuria vaikeuksia löytää treenipaikalle, koska luonnollisestikaan mitään koordinaatteja ei ollut tiedossa. Ainoastaan Facebookissa oli tieto siitä, että tavataan kanavan ja portin kulmassa. Satuin osumaan aivan väärälle kulmalle kanavan ja portin väliin (#expatlife). Onneksi mulla oli puhelinnumero treenin vetäjälle! Mutta kun soitin hänelle ja aloin puhua englantia, hän löi luurin korvaan vaikka esittäytyin ranskaksi. Sain kuitenkin tekstiviestein tiedon treenin paikasta, joten vihdoin pääsin perille.
Olin pohjoismaalaisittain puoli tuntia etuajassa, mutta pääsin treenipaikalle väärästä paikasta johtuen eteläeurooppalaisesti puoli tuntia myöhässä.
Treeni oli joka tapauksessa erittäin hyvä (ja raskas)! Luuri tuli korvaan sen takia, että koutsi ei puhu englantia yhtään. Tämän voisi ymmärtää epäkohteliaisuutena, mutta kuvittele jos joku alkaa puhua kiinaa puhelimeen (jos et osaa kiinaa), luonnollinen reaktio voi olla sulkea puhelin. Ranskalaiset on nimittäin yllättävän kohteliaita mun kokemuksen mukaan. Mulla ainakin oli oletuksena, että ranskalaiset olisi jotenkin epäkohteliaita, mutta tällä hetkellä en ymmärrä miksi!
Treeni olikin suureellisemmalla paikalla kuin oletin. Tämä oli joku esiesitapahtuma Pariisin olympialaisia varten, jossa esitellään lajeja ja innostetaan (etenkin lapsia) urheilun pariin. Lajeja oli ihan joka lähtöön; melonnasta jääkiekon kautta suunnistukseen ja ampumiseen.
Tulin treenistä suoraan kotiin ja vietin iltapäivän kaupungilla etsien vaatteita töihin. Pariisilaiset ei muuten paljoa ulkonäöstään piittaa - kunhan vaatteet on tiptop. Suihkun jälkeen siis sutaisin huulipunaa pariisilaisittain ja jätin hiukset kuivaamatta (plus minimini ehostusta mun niin vaaleaan ulkonäköön täkäläisiin verrattuna). Kävin ostamassa ihanat kengät ja kenkäkaupan työntekijä ystävällisesti vaihtoi täydelliseen englantiin, kun kerroin etten (vielä) puhu ranskaa. Kuitenkin, kun hän tuli takaisin oikeat kengät mukanaan, hän alkoi puhua jälleen ranskaa mun kanssa.
Tyyliin soluttautuminen siis saavutettu!
Pidän tästä - mitään muuta ei tarvita kuin kletjut, huulipuna ja siistit kengät. That's it!
PS. Puhuimme S:n kanssa juuri facetimea ja hänen Twitter-tililleen tarvittaisiin kuva Pariisin HMstä. Ehdotin, että voidaan ottaa kuva nyt musta ja HMn kassista (ostin sieltä tänään sukkia). Sain kuitenkin kuulla, että ei meikitöntä kuvaa voi Twitteriin laittaa :D Täällä Pariisissa kuitenkin meikataan tosi vähän (selitys treenin jälkeiselle "laiskuudelle"). Mutta tosiaan, meikkivoidetta paikalliset käyttävät todella harvoin.
