Neljän päivän talvivaellus parhaassa seurassa Ruotsin ja Norjan tuntureilla Fazerin sinisellä ja Espanjan punajuomalla kuorrutettuna. Hain Anun Pääsiäis-perjantaiaamuna Arlandan lentokentältä. Anu aamuvirkkuna 😁 valitsi kl 07:00 lennon, joten muu ei auttanut kuin pakata kaikki kamppeet torstaina kasaan, virittää herätyskello 05:00 ensimmäisenä vapaapäivänä soimaan ja suunnata kohti tunturia. Aikainen aamu oli ennen kaikkea kuitenkin loistava pläni, sillä pääsimme historian ensimmäistä kertaa valoisaan aikaan metsään. Hyvä me. Ajelimme viitisen tuntia kohti Norjaa, matkalla tankkasimme Gävlen Shellillä auton ja Falunin mäkkärissä itsemme.
Rakas ex-Volvoni jäi uskollisena odottamaan parkkipaikalle, kun tyhjensimme Espanjan herkun lasipullosta vaelluspussukkaan ja vedimme lumikengät jalkoihin. Varoituksen ja vapautuksen sana internetriippuvaisille: Fulufjälletillä nettiin pääsee ainoastaan +1000 m korkeudessa. Alla olevassa kuvassa minä, nettiriippuvainen, reitin ensimmäisillä kilometreillä, joka yrittää päästä nettiin kertomaan Äidille, että nettiä ei ole. Muuta vaaraa netittömyydestä ei näin rauhan aikaan ole, kuin että Äiti huolestuu ylettömästi siitä, että olemme jääneet puheliminemme lumivyöryn alle.
Perjantai-illan taivallus taittui leppoisasti tunturin moottoritietä
Onnistuimme ensimmäistä kertaa ikinä saapumaan majoitukseen juuri ennen kuin aurinko oli kokonaan laskenut. Majoituksena toimi 9-henkilön Tangsjöstuga, jonne myös uudet, tunturisuksilla matkaavat tuttavamme, majoittuivat. Teimme takkaan tulet, nautimme pullon punkkua, kokkasimme pastat tomaattikastikkeella ja soijapaloilla höystettynä. Ruoka paloi hieman
Toisen päivän aamuna heräsimme ihanaan lämpöön, kun uudet tuttavamme olivat laittaneet kaminan tulille. Itse jumituin kiinni majoituksen ihanaan, oikeaan vaahtomuovipatjaan. Irroittautuminen onnistui vasta kl 11 aikoihin, kun onnistuin voittamaan patjan vetovoiman. Anu keitti jo aiemmin aamukaffet ja niin ystävällisesti toi mullekin kupin "aamuvarhaisella". Otin yhden kulauksen ja laitoin pään takaisin tyynyyn. Herättyäni nautin Anun tekemää, herkullista mustikkapuuroa ja teimme yhteisvoimin puita seuraaville majoittujille. Päivän ensimmäisenä etappina oli parin kilometrin nousu Altarringenille, joka on aikoinaan toiminut ilmeisesti rukouspaikkana. Googlettelun mukaan paikalla on ympyrän muotoon aseteltuja kiviä, mutta ne olivat tällä hetkellä melkoisen tukevan lumipeitteen alla.
Altarringenin jälkeen jatkoimme ylänköä pitkin, nautimme lounaan rapsakassa -10 C talvisäässä. Paljon kuvia ei lounaalta tullut otettua, sen verran energiaa meni itsensä lämpimänä pitämiseen. Lounaan jälkeen laskeuduimme Norjan rajalla olevaan laaksoon. Kokeilimme laskea mäkeä nojautumalla lumikengillä jyrkkään takakenoon, mutta mun kohdalla se tarkoitti paria kuperkeikkaa ja kohtuullista lumimäärää villapaidalla.
Päivän päätteeksi pääsimme noin 14 km taivaltaneina Bergådalsstuganille. Joudun jo tässä vaiheessa varoittamaan tänne talvivaellukselle tulevia, että kannattaa ottaa ne paksuimmat makuupussit mukaan, jos täällä aikoo yöpyä -15 C lämpötilassa. Tupa on hyvässä kunnossa ja katto vaikuttaa juuri rempatulta, mutta seinissä ei ole eristyksiä ja lattian raoista näkee maahan. Näin ollen, kolmas vaelluspäivä alkoi rapsakoissa tunnelmissa. Itse en saanut itseäni irti makuupussista ennen kuin takassa oli tuli. Anu urhoollisesti nousi pedistä keittämään kaffea ja puuroa. ONNEKSI olimme tehneet jo edellisenä iltana sytykkeitä, joten tupa lämpeni tunturiolosuhteet huomioon ottaen nopeasti.
Päätimme jäädä vielä toiseksi yöksi Bergådalsstuganille, joten jätimme suurimman osan varusteista tuvalle ja teimme kolmannen päivän retken ihanan kevyellä varustuksella. Ensimmäisenä valloitimme Brattfjälletin, jonka jälkeen asetuimme nauttimaan kenttälounaan tunturihuipun tuulen varjoon. Tällä paikalla olisi voinut viettää vaikka koko päivän. Alkupalaksi nautimme rommidrinkit valkosipulioliivien kera. Pääruokana toimi pussiruoat ja aterian päätimme kahvilla ja Fazerin sinisellä. Ei voisi lomalounas paljon paremmaksi muuttua.
Lounaan jälkeen jatkoimme matkaa kohti ulkomaanreissua eli Norjaan! Passintarkastuksessa ei ollut ruuhkaa, joten pääsimme nopeasti nauttimaan Norjan snö-ökenille eli suomalaisittain lumiautiomaahan. Oli aika hurja fiilis, kun ei nähnyt mitään muuta kuin tasaista lunta. Voin kuvitella, että veneillessä saa samanlaisen fiiliksen. Se vaan jatkuu silmän kantamattomiin.
Kun lähdettiin laskeutumaan ja lähestyttiin Bergådalsstugania, huomasimme, että tuvalla on muitakin ihmisiä. Meillä, sosiaalisesti rajoittuneilla vaeltajilla, sydämet hyppäsi kurkkuun ja mietimme mitähän porukkaa siellä on. Onko ranskalaiset turistit tosiaan käyttänyt kaikki meidän hartaudella valmistamamme sytytyspuunpalat ja tupa on jo kylmä kun me ehdimme sinne? Ehkä meidän dinnerikin on syöty? Ja whisky juotu??? Sitten kuulimme kuinka yksi koira alkoi haukkua. Ja sitten toinen. Ja sitten 15 koiraa alkoi ulvoa. Meidän koiranrakastajasydämemme pehmenivät ja pulssi laskeutui normaaleihin lukemiin.
Laskeuduimme tuvallemme ja meidä oli vastassa 15 koiran lisäksi äiti ja tytär, jotka olivat tulleet vapaapäivänään chillailemaan autiotuvalle. Työkseen he ajavat turisteja tunturiin koirilla, mutta nyt heillä oli vapaapäivä ja koska sää oli mitä mainioin, myös he olivat lähteneet retkelle. Erittäin mukavia tyyppejä, niin äiti ja tytär kuin koiraeläimetkin. Ulkoilmamyrkytys (Anun termi) iski melko kovaa tuvalle saavuttuamme. Yritimme hoitaa sitä parin whiskypaukun ja risotto-porkkana-sipuli-falafel-seoksen kera, mikä toimi ihan hyvin.
Ruokailun jälkeen Anu urhoollisena tiskasi ja sai seurakseen erittäin kiinnostuneen yleisön. Mikäli Anun puoliso sattuu tämän lukemaan, voisin heittää kysymyksen, onko hänellä tuntemusta siitä, että joku olisi ollut näin kiinnostunut siitä kun joku tiskaa? Bergådalsstuganilla on vain kolme sänkyä ja meitä oli neljä ihmistä. Olimme ystävällisiä vaeltajia ja sukelsimme Anun kanssa samaan petiin. Makuupussien päälle heitimme pelastuslakanan ja nukuimme ehkä enemmän kuin valvoimme.
Dag 4 alkoi ensimmäisen päivän mukaisesti aikaisin. Ei kuitenkaan ihan niin aikaisin kuin ensimmäisenä vaelluspäivänä, koska kuten KaroliinaTuo sanoo, Force tarvitsi noin tunnin lisäaikaa. Juuri auringonnousun jälkeen, mutta ennen kl 08:00 aloimme tallustella autolle. Ajattelin koko matkan isoa ihanaa kuppia kahvia ja toivoin, että Njuperskärin luontotuvan kahvio olisi auki. No eihän se ollut. Ainoastaan keskiviikosta lauantaihin kl 10-16. Käppäilimme huonosta kahvituurista huolimatta vielä pari kilometriä Ruotsin korkeinta vesiputousta
Ihana reissu. Näitä lisää 💙 Pure love!
P.S. Tämän reissun jälkeen ajelin Arlandasta kotiin, perillä olin noin 20:00. Pesin pyykit, kuivatin makuupussin, söin ja nukuin. Kl 09:00 heräsin tiistaina, pakkasin kolme tuntia ja muutin Brysseliin. Suosittelen sydämeni kyllyydestä talvivaellusta, mutta jos muuttaa toiseen maahan seuraavana päivänä, suosittelen pakkaamaan ennen vaellusta 😁
