sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Laskupäivä Messilässä ja onnettomuus rinteessä

No huh huh mikä päivä oli eilen! Päätettiin lähteä laskemaan Messilään, kun oli niin upea sää. Ehdittiin laskea ihan hyvin ja oli kyllä kivaa. Rinteet tosin tuntuivat Lapin rinteisiin verrattuna lähinnä siirtymäreiteiltä. 

Ihana sää!<3
Tässä kohtaa oltii vielä nii fiiliksissä!
Leikittiin siinä sit hippaa poikkiksen kanssa rinteessä. Mä olin hippana ja sain poikkiksen kiinni (jee!). Siitä sit kuitenkin kaaduttiin ja iskin takapuoleni poikkiksen laudan kanttiin. Pakaraan tuli aikamoinen repeämä ja mut vietiin ambulanssilla sairaalaan. Haava oli aika syvä, mutta paljon tuuria oli mukana sillä laudan kantti ei osunut valtimoon eikä mennyt lihakseen saakka. Onneksi poikaystävä pakotti mut viime viikolla tekemään ihan oikeita pullia, koska muuten mulla ei ehkä olisi ollut tarpeeksi rasvaa pepussa, vaan haava olisi voinut mennä lihakseen saakka ;) Mutta mä voitin hipan! HURRAA! :D

Tuliaisina Messilästä siis 22 tikkiä ja kahteen viikkoon ei saa istua. Kolmeen viikkoon ei lääkärin mukaan saa edes _ajatella_ urheilua. En tiedä yhtään miten selviän tästä treenikiellosta, kun oon totuttanut kroppani liikkumaan joka päivä!

Tässä vaiheessa vielä nauratti, kun oli kunnon adrenaliinipurkaukset. 
Tikkausta odotellessa... Hymy ei enää nii herkässä.
Haava oli tosi karsee, 10 cm pitkä ja 3 cm syvä ja roikkui reunasta eli näytti reilut 5 cm leveältäkin D: Laittaisin kuvan tänne, mut sit pitäisi varmaan muuttaa blogin sisältö alle 18-vuotiaille ja herkille sopimattomaksi, joten jätän väliin :D

13 kommenttia:

  1. Oioi kuulostaa pahalta, paranemisia!

    VastaaPoista
  2. huu! onneks ei käynyt pahemmin. pikaista paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niimpä, olis voinu käydä paljonki pahemmin mut onneks ei :)

      Poista
  3. Tekis mieli nähdä kuva! :D
    Mutta ai kauheeee, hankalaan paikkaan sait haavan :S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on aika kaamee.. Kommenneja kavereilta kuvasta on ollu: "meinas laatta lentää ku näin kuvan", "sultahan puuttuu puol persettä", "yöunet meni", "mite hel****ssä sait tommosen" ym. :D

      Poista
  4. auts:D:D mut pullille kiitos:D hahha

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä! Tästä lähin katson läskiä ihan uusin, kiitollisin silmin :D Luonnollinen suojavaruste! ;)

      Poista
  5. Voi että, toivottavasti paranet pian ja pääset taas liikkumaan! itse entisenä aktiiviurheilijana koitan kaivaa motivaatiota salitreeniin, odottelen muitakin ohjelmia kuin tuo jalkaohjelma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!:) Onneksi parantuminen on lähtenyt hyvin käyntiin, eikä ainakaan vielä ole tulehduksen merkkejä kiitos antibioottien. Ihanaa, että odotat muitakin ohjelmia!! Toivottavasti saat motivaatiota niistä :)) Kävin kurkkaamassa sun blogia ja huomasin, että olit tehnyt ihanan näköistä mysliä. Mun oli ihan pakko tänään kokeilla samaa! Loistava resepti :))

      Poista
  6. Laita linkki ja varoitus mitä kuva sisältää niin homma on ok! Eli nyt sitä kuvaa jään odottamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi myös olla, etten halua mun takapuolikuvia hyppimään pitkin iintterrnettiä, vaikka muut haluiski :D

      Poista